MITÄ JUDO ON?

Judo (tarkemmin Kodokan Judo) on moderni budolaji, jonka on kehittänyt japanilainen professori Jigoro Kano 1800-luvun loppupuolella (virallinen perustamisvuosi on 1882) eri tyylisuuntien ju-jutsumenetelmistä. Kano kutsui perustamaansa koulua nimellä Kodokan (=paikka, jossa opiskellaan tietä) ja kehittämäänsä lajia nimellä Kodokan Judo (judo= joustava tie). Judon tekniikat koostuvat hallitusta kaatumisesta (ukemi), heitoista, sidonnoista, käsilukoista ja kuristuksista. Keskeistä judossa on lajin (itse)puolustuksellinen luonne ja tekniikoiden suorittaminen vastustajan voimaa hyväksi käyttäen tätä vahingoittamatta. Ajatuksena on, että yhdessä harjoittelemalla molemmat osapuolet kehittyvät. Kehittyneen judokan (judoka= judon harrastaja) edellytetään osoittavan kehittyneensä myös henkisesti. Tämä näkyy mm. hillittynä, toiset huomioonottavana käytöksenä ja siinä, että harjoitusotteluissa taitavampi sovittaa oman tasonsa heikomman osapuolen mukaan. Tästä, sekä vastustajan voiman hyväksikäytöstä johtuen judoa on mahdollista harjoitella kaikenikäisten ja kumpaa tahansa sukupuolta olevien harrastajien toistensa kanssa.

Judokan hierarkinen taso näkyy hänen vyönsä väristä. Kyu- eli aloittelija-asteet (kyu=taso) alkavat 6. kyu:sta (valkoinen vyö) aina 1. kyu:un (ruskea vyö) asti. Tämän jälkeen tullaan dan- eli senioriasteisiin, joita on kaikkiaan kymmenen, alkaen 1. danista (dan= askel, aste). Dan-asteiden haltijat käyttävät mustaa vyötä. Poikkeuksena ovat 6.-8. asteet, jotka voivat käyttää vaihtoehtoisesti punavalkoista vyötä sekä 9. ja 10. asteet, jotka voivat käyttää vaihtoehtoisesti punaista vyötä.

JUDON HISTORIALLISET JUURET JA LAJIN KESKEISET PERIAATTEET

Kodokan Judo on perinteinen japanilainen budolaji (budo=soturin tie). Budolajeiksi lasketaan japanilaista alkuperää olevat, aseelliset ja aseettomat taistelulajit, joiden juuret ovat samuraille (samurai= japanilainen soturiluokan edustaja ennen Meiji-restauraatiota vuonna 1868) opetetuissa taistelukentällä tarvittavissa taidoissa. Perinteisiä budolajeja ovat mm. jujutsu, judo, kendo, aikido, iaido, kyudo jne. Sen sijaan esimerkiksi karate ei ole taustaltaan perinteinen budolaji, koska sen juuret ovat Okinawalla, eikä sitä myöskään opetettu osana samuraiden taistelukoodia.

Ju-jutsu (=pehmeä tekniikka) oli japanilaisille samurai-luokan sotilaille opetettava lähitaistelumenetelmä, ns. "viimeinen kortti" taistelukentällä jos varsinaiset aseet (yleensä miekat) oli menetetty tai niiden käyttö ei ollut mahdollista. Näin ollen aikaisemmin Kodokan Judon yhteydessä mainitut periaatteet eivät olleet merkityksellisiä, vaan ainoastaan tilanteen välitön lopputulos ratkaisi. Joka kerta samurain joutuessa taisteluun, aseistettuna tai ilman, olivat vaihtoehdot yleensä vähissä - joko tappaa tai tulla tapetuksi.

Keskeinen tekijä, joka erotti Kodokan Judon (muista) jujutsu-kouluista, olivat sen kaksi johtavaa periaatetta; 1) maksimaalisen tehon periaate (seiryoku zenyo) ja 2) yhteisen hyvän periaate (jita kyoei). Ensimmäisellä tarkoitetaan sitä, että judoka pyrkii saamaan tekniikoihinsa mahdollisimman suuren tehon käyttämällä kuitenkin vain vähän omaa energiaa. Tämä johtaa luonnollisesti vastustajan voiman hyväksi käytön välttämättömyyteen liikkeitä suoritettaessa Samalta näyttäviä tekniikoita voitaisiin tietysti suorittaa myös oman voiman huomattavalla käytöllä (väkisin), mutta tällöin suoritusta ei voida pitää periaatteen mukaisena eikä judollisesti taitavana.

Yhteisen hyvän periaate puolestaan tarkoittaa sitä, että yhdessä harjoittelemalla molemmat osapuolet kehittyvät. Kukaan ei voi tulla taitavaksi judokaksi yksinään, joten molemmat osapuolet - sekä liikeen suorittaja (tori), että liikkeen vastaanottaja (uke) ovat tärkeitä toistensa kehittymiselle. Itsekäs, epäsosiaalinen tai väkivaltainen käytös johtaa siihen, että harjoituskumppaneita ei enää löydy, eivätkä näin ollen omatkaan taidot kehity. Toisaalta aina löytyy joku itseä pienempi, mutta taitavampi judoka, joten nöyryyttä oppii tätäkin kautta. Lopullinen tavoite on kehittää harrastajista judon avulla huomaavaisia, toisille ihmisille ja yhteiskunnalle hyödyllisiä kansalaisia.

KODOKAN JUDO KEHITTYY OMAKSI LAJIKSEEN

Kodokan Judon kehittäjä Jigoro Kano opiskeli Tenjin Shinyo- ja Kito-tyylien jujutsu-menetelmiä ko. tyylisuuntien mestareiden johdolla. Kano yhdisteli tyylien parhaiksi katsomiaan puolia ja poisti vaarallisia tekniikoita luodessaan omaa järjestelmäänsä, jota alkoi siis kutsua Kodokan Judoksi. Hän keskittyi etenkin heittotekniikoiden kehittelyyn, tekijään, jonka ansiosta pitkälti Kodokan Judo saattoi voittaa kilpailevat jujutsu-tyylit poliisilaitoksen järjestämässä kilpailussa, jonka voittanut menetelmä valittiin poliisin käyttöön. Kano piti alusta asti tärkeimpänä harjoitusmuotona randoria (randori= vapaa harjoitus), jossa kaksi judokaa ottelevat vapaamuotoisesti keskenään. Vanhoissa ju-jutsu-tyyleissä suosittiin usein kata-muotoista (kata= muoto, muodollinen ennalta määrätty harjoitustapa) harjoitusta. Kata on säilynyt osana nykyaikaista judoa, ja sen tehtävänä on toimia judon periaatteiden ja tekniikoiden tiivistettynä esityksenä, vaikkakin katan harjoitusmäärä verrattuna randori-harjoitteluun on yleensä huomattavasti pienempi.

JUDOSTA OLYMPIALAJI 1964, LAJIN LEVIÄMINEN MAAILMALLE

Jigoro Kanosta tuli ensimmäinen aasialainen kansainvälisen olypiakomitean jäsen vuonna 1909, ja hän työskenteli ahkerasti saadakseen judon jossakin vaiheessa olympialajiksi. Judo oli ensimmäistä kertaa mukana olympialaisissa vuonna 1964, jolloin se oli näytöslajina Tokion olympiakisoissa. Olympiastatus on tarkoittanut judolle toisaalta kansainvälistä tunnettavuutta (kasvanut suosio maailmalla), mutta myös sitä, että judo - etenkin Japanin ulkopuolella - on eriytynyt melko kauas alkuperäisistä periaatteistaan ja ajattelutavastaan. Alkuperäisen budoajattelun mukaan jokainen ottelu (taistelu) oli vakava asia, aivan kuten aikaisemmin taistelukentällä. Ei tunnettu pistevoittoja, tuomariäänestyksiä, otteluaikaa eikä urheilussa yleisesti käytössä olevia ajatuksia - oli vain voitto ja tappio (vrt. taistelussa hengissä säilyminen tai kuolema). Tästä johtui, että vastustajaa oli kunnioitettava, ja että oli aina pakko yrittää voittoa täydellisellä suorituksella, koska pelkkä vastustajan naarmuttaminen ei olisi kuitenkaan tuonut ratkaisua taistelussa. Saavutettuun voittoon suhtauduttiin vakavasti ja häviö kaikkensa yrittäneenä oli sinänsä kunniakas. Ratkaisevan tekniikan kestoaika oli lopulta lyhyt silmänräpäys ja näin ollen vanhan runon loppuosa "...voitto tai häviö on hetken asia" saa merkityksensä.

JUDO NYKYAIKANA

Japanissa judoa ja muita budolajeja opetetaan edelleen useimmissa paikoissa perinteisessä hengessä. Käytännössä tämä näkyy dojojen (dojo= tien paikka, harjoitussali) hengessä (tavat, kuri), mutta myös siinä että japanilaiset judokat pyrkivät kilpailuissa pääsääntöisesti voittamaan vastustajansa aina ipponin (ippon= yksi piste, täydellinen suoritus) arvoisella suorituksella ennen täyttä aikaa. Myös esimerkiksi vuoden judollinen päätapahtuma - Japanin avoimet mestaruuskilpailut - jotka pidetään vuosittain Nippon Budokanissa Tokiossa (Nippon Budokan= Japanin keskusbudohalli) keisarillisen palatsin läheisyydessä, käydään ilman painoluokkajakoa. Maailmalla judo on sen sijaan kokenut melkoisia muutoksia. Se on mm. saanut vaikutteita useista ei-japanilaisista kamppailumuodoista kuten paini, sambo jne. Teknillistä vaikutusta merkittävämpänä voidaan kuitenkin pitää henkisen ja periaatteellisen puolen kokemaa vaikutusta. Esimerkiksi täydellisen suorituksen (ippon), kriteerit ovat laskeneet kilpailusääntöjen määritelmissä. Tämä yhdistettynä siihen, että monissa tapauksissa nykyään ipponin arvoisella suorituksella voittamista ei edes välttämättä tavoitella, vaan annetaan ajan kulua ja tyydytään pistevoittoon, on muuttanut lajin luonnetta ja henkistä puolta, ja vaikuttanut myös tekniikkaan.

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ JUDOKOJA

Lopuksi vielä lyhyesti mainittuna joitakin historiallisesti merkittäviä judokoja, joiden merkitys lajin ja sen kehityksen kannalta on ollut oleellinen. Luettelo ei ole kattava, vaan sisältää ainoastaan muutamia tärkeitä nimiä lyhyesti selitettynä:

Jigoro Kano (1860-1938) - Kodokan Judon kehittäjä

Yoshiaki Yamashita (1865-1935) - ensimmäisenä Kodokanin 10. danin arvoon yltänyt judoka

Kyuzo Mifune (1883-1965) - ensimmäisiä Kodokanin 10. danin mestareita, Mifunea pidetään ehkä kaikkien aikojen parhaan tekniikan omanneena judokana

Ichiro Abe (1923-) teki judoa tunnetuksi Euroopassa, Kodokan 10. dan, Suomen judon isä

Anton Geesink (1934-) - ensimmäinen ei-japanilainen maailmanmestari (1961) ja olympiavoittaja (1964), kansainvälisen judoliiton 10.dan

Yasuhiro Yamashita (1957-) - 203 peräkkäistä tappiotonta ottelua, 9 kertaa peräkkäin Japanin avoimen painoluokan mestari (1977-85), 4-kertainen maailmanmestari, olympiavoittaja 1984, Kodokan 8. dan, henkilö jota usein pidetään kaikkien aikojen ylivoimaisimpana judokana