JUNNUCUP III:sta VÄRISUORA 24.09.2011

TJS:n juniorit osallistuivat Järvenpäässä järjestettyyn JunnuCupin 3:n osakilpailuun. Kisoihin lähtevä joukkue pienentyi valitettavien sairaustapausten vuoksi, mutta terveenä pysyneet junnut ahkeroivat matolla oikean värisuoran mitaleista. Oli myös hienoa nähdä, että kaikki kilpailijat ovat kehittyneet ottelemisessa ja tekniikoiden suorittamisessa. Otteluissa oli jo nähtävissä hieman taktikointiakin

Ensimmäisestä pronssista vastasi Kira E-tyttöjen alle 35 kg:n sarjassa. Kirkkaampikin mitali oli todella lähellä, mutta vielä se antoi odottaa itseään. Varsinkin toisessa otttelussa Kira sai itsekin suorituksia ja liikkuminen ja asenne olivat hyviä.

Toisen pronssin Turkuun toi Matias E-poikien -38kg sarjassa. Ensimmäisessä ottelussa vastustaja kaatui lonkkaheitolla 10-0. Toisessa ottelussa vastustajaoli parempi ja Matiaksen korva koki kovia. Jääpussi kuitenkin auttoi ja Matias pystyi jatkamaan. Pronssimatsi päättyi viidessä sekunnissa o-soto-garilla Matiaksen hyväksi.

C-pojat alle 39kg oli Valtterin sarja. Valtteri eteni otteluissaan ipponeilla kohti kultamitalia. Finaalissa oli tiukkaa vääntöä, kun vastustaja oli hieman vahvempi eikä Valtteri saanut haettua omaa otetta. Aluksi todella tasaväkinen kamppailu päättyi 10-0 vastustajalle ja Valtteri sai hopea mitalin.

C-ikäisten sekasarjassa -57kg Tony taisteli kultaa. Ensimmäisen ottelun tulos oli 5-0. Toisessa ottelussa Tony paketoi vastustajan sidontaan heiton jälkeen ja sai ipponin. Kolmannessa ottelussa vastustaja yritti taaksepäin uhrautumisheittoa ja Tonyn jalka oli onnekkasti välissä ja näin vastuja tuli mattoon ipponin arvoisesti.Erityisesti Tonyn ottelemisessa näkyi huima kehitys kevääseen verrattuna.Säännöllinen harjoitteleminen on tuonut suorituksiin varmuutta ja otteisiin on tullut riittävää kovuutta kisoja ajatellen.

© 2011 - 2012 Turun Judoseura ry