lasten ja nuorten judo

 

Muksujudo (5-6 vuotiaat)

  • Kevään muksujudo alkaa maanantaina 9.1.2023. klo 17.00 ja päättyy 29.5.2023.
  • Harjoitukset ovat kerran viikossa maanantaisin klo 17.00-17.50.
  • Kevätkauden harjoitusmaksu on 75 €, vuosittainen jäsenmaksu on 50 €
  • Lisenssiin kuuluu vakuutus. Lisenssin hinta 30 € / 45 € (koko vuosi)

Mitä muksujudo on?


Muksujudo on Suomen judoliiton kehittämä liikuntamuoto alle kouluikäisille lapsille. Muksujudon lähtökohtana on tukea monipuolisesti lapsen liikunnallista kehitystä, kehonhahmotusta ja -hallintaa. Ryhmää vetävät koulutuksen käyneet ja liikunnasta kiinnostuneet muksujudo-ohjaajat.

 

Muksujudossa leikitään, liikutaan ja pidetään hauskaa. Judotekniikoista opetellaan kaatumista, toisen hallitsemista matossa ja muutamia heittoja. Tärkeinä periaatteina ovat myös käytöstapojen ja toisten kunnioittamisen opettelu. Judon avulla lapsi oppii toimimaan niin parin kanssa kuin ryhmän jäsenenä.

 

 

 

Lasten peruskurssi (7-11 vuotiaat)

  • Kevään peruskurssi alkaa maanantaina 9.1.2023 klo 17.00. Mukaan pääsee myös myöhemmin
  • Kausi päättyy 31.5.2023
  • Harjoituksia on kaksi kertaa viikossa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 17.00–18.00.
  • Kevätkausi maksaa 125 € + jäsenmaksu 50 € + lisenssi 60 € / (85 € koko vuosi)
  • Lisenssiin kuuluu vakuutus.

 

Nuorten peruskurssi (11-17 vuotiaat)

  • Kevään peruskurssi alkaa maanantaina 9.1.2023 klo 18.00.
  • Kausi päättyy keskiviikkona 31.5.2023
  • Harjoituksia on kaksi kertaa viikossa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 18.00–19.00.
  • Syyskausi maksaa 125 € + jäsenmaksu 50 € + lisenssi 60 € / (85 € koko vuosi)
  • Lisenssiin kuuluu vakuutus.

 

 

Lasten jatkoryhmä (7-11 vuotiaat)

  • Kevätkausi alkaa maanantaina 9.1.2023 klo 17.00.
  • Kausi päättyy keskiviikona 31.5.2023

 

 

Nuorten jatkoryhmä (11-17 vuotiaat)

  • Kevätkausi alkaa maannataina 9.1.2023 klo 18.00.
  • Kausi päättyy keskiviikona 31.5.2023.

(ladattava harjoitusaikataulu, syksy 2022)

 

 

Junioreiden jatkokurssit

Peruskurssin jälkeen siirrytään jatkoryhmiin. Tällä hetkellä Turun judoseurassa harjoittelee 6 eritasoista junioriryhmää muksut mukaan lukien.

 

Jokaisessa ryhmässä on omat tavoitteensa kyseiselle kaudelle. Harjoituksissa opitaan uusia judotekniikoita, kerrataan jo opittuja asioita sekä harjoitellaan erilaisia koordinaatio- ja vartalonhallintaliikkeitä. Joka kerta opetellaan myös harjoitusotteluita eli randoreita.

 

Ryhmät on jaettu pääosin iän mukaan. Ryhmäjako menee ikäluokittain:

 

Muksujudo = 5-6 vuotiaat

Lasten peruskurssi = 7-11 vuotiaat

Lasten jatkoryhmä = 7-11 vuotiaat

Nuorten peruskurssi 11-17 vuotiaat

Nuorten jatkoryhmä =  11-17-vuotiaat

 

Harjoitusajat

  • Muksujudo: ma klo 17.00-17.50
  • Lasten ryhmät: ma ja ke klo 17.00-18.00
  • Nuorten peruskurssi: ma ja ke klo 18.00-19.00
  • Nuorten jatkoryhmä: ma, ke ja pe klo 18.00–19.30

 

(ladattava harjoitusaikataulu, kevät 2023)

 

Kysy lisätietoja sähköpostitse!